Koirahieronta

 

Ylläpidä koirasi lihaskuntoa

Koirien hieronnan tavoitteena on pitää huolta eläinystäväsi lihaksista ja poistaa erilaisia jännitystiloja. Suurin osa koirista nauttii hieronnasta aivan kuten me ihmisetkin.

Koulutettu koirahieroja Kirsi Karhuniemi hoitaa ammattitaidolla koirien lihashuollot, hieronnan sekä tarpeen mukaan erilaiset lisähoidot, kuten laser- tai TENS-hoidon.

Koirahieroja Kirsi Karhuniemi on valmistunut hierojaksi Tampereen Urheiluhierojakoulun koirahierojalinjalta vuonna 2009. Lisäksi Kirsin aiempi koulutus sairaanhoitaja-terveydenhoitaja (AMK) on tukee vahvasti nykyistä työtä koirien fyysisen huollon parissa. Kirsi kouluttautuu jatkuvasti lisää ammattitaitonsa kehittämiseksi. Yhteistyötä tehdään tiiviisti eläinlääkäreiden ja muiden hoitomuotojen ammattilaisten kanssa.

Hieronta toimii hoitomuotona koiran aktiivisuustasosta riippumatta. Hieronnasta voi olla apua aktiivisten urheilukoirien lihasvammojen ehkäisyyn, suoritusten tehostamiseen tai palautumisen nopeuttamiseen, mutta apua hieronnasta saavat usein myös kotikoirat ja ikääntyneemmät seniorit. Vastaanotolla hoidetaan paljon koiria eläinlääkäreiden suosituksesta erilaisten tuki- ja liikuntaelinvaivojen vuoksi. 

 

 


VARAA AIKA

Koirahieronta

Kaipaako aktiivinen urheilukoirasi lihashuoltoa? Haluaisitko panostaa nykyistä enemmän koirasi hyvinvointiin? Tarvitseeko nuori koirasi kehonhuoltoa kasvun ja kehityksen tueksi? Epäiletkö lihaskireyksiä koirallasi? Onko seniorikoirasi iän tuomat kolotukset vailla helpotusta?

Koirat ovat luontaisesti aktiivisia liikkujia, mutta myös koirilla kuten meillä ihmisilläkin lihakset jumiutuvat herkästi yksipuolisesta tai liian vähäisestä  liikunnasta, aktiivisesta treenaamisesta, tuki- ja liikuntaelinvaivoista tai jopa stressistä. 

Hieronnasta on apua lihasjännitykseen ja -kireyksiin, lihaksen hapensaannin parantamiseen, nestekiertoon ja verenkierron tehostamiseen sekä kivunlievitykseen. Hieronnan yhteydessä käytetään tarvittaessa laser- ja TENS-laitehoitoja sekä ohjeistetaan tukilihaksistoa vahvistaviin harjoitteisiin.

Miksi hieronta on tärkeää? 

Kun lihas on rasittunut, kuona-aineet eivät poistu normaalisti eikä ravinteet pääse lihakseen. Tällöin lihaksen elastisuus ja toimintakyky heikentyvät, ja koira alkaa kuormittaa itseään väärin, lihasvaurioiden vaara kasvaa ja riskinä ovat revähdykset.

Lihaskireydet sekä erilaiset jännitystilat voivat aiheutua lihastoiminnan epätasapainosta tai lihaskoordinaation häiriöstä. Jatkuva lihasjännistys heikentää lihaksen verenkiertoa, jolloin lihaksessa aiheutuu hapenpuutetta ja kuona-aineiden kertymistä. Nämä aiheuttavat kipua koirassa ihan samalla tavoin kuin ihmisessä. 

Koira voi ilmentää kipua monin tavoin, hyvin usein käyttäytymisen muutoksina. Muutokset koiran liikkeissä, aktiivisuustason lasku, ruokahaluttomuus, stressi, ylivilkkaus tai jopa aggressiivinen käytös voivat kieliä tuki- ja liikuntaelimistön oireista.

Millaiselle koiralle hieronta sopii? 

Hoito toteutetaan yksilökohtaisesti koiran ehdoilla edeten. Hoitotilanteessa koiralle ei aiheuteta kipua.  Hoidon aikana pyritään löytämään kipeät kohdat tai kipua aiheuttavat liikeradat, jotka koira näyttää usein herkästi, ja hoito tehdään ammattitaitoisesti koiran eleitä lukien ja varovasti edeten.

Hieronnan toteuttamiselle on olemassa joitakin vasta-aiheita, joten hoito suunnitellaan aina tapauskohtaisesti. Mainitsethan jos koirallasi on jokin krooninen sairaus, lääkitys tai muuten jotakin normaalista poikkeavaa. Mikäli narttukoira on kiiman aikana esimerkiksi tavallista stressaantuneempi, kannattaa hieronta ajoittaa suosiolla toiseen ajankohtaan.


VARAA AIKA